Liiketoiminnan kehitysjohtaja

  • Full-time

Company Description

SC5 on vuonna 2006 perustettu ohjelmistotalo ja meitä on jo 80. Toteutamme HTML5-sovelluksia, jotka toimivat kaikissa päätelaitteissa. Panostamme vahvasti käyttäjäkokemukseen ja verkkopalveluiden sulavan käyttökokemuksen mahdollistaviin teknologia-arkkitehtuureihin. Pyrimme aktiivisesti viemään koko toimialaa eteenpäin mm. järjestämällä tapahtumia ja konferensseja. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi Yle, Veikkaus, POP Vakuutus, A-lehdet, F-Secure ja Sanoma. Haluatko tulla mukaamme rakentamaan menestyvästä liiketoiminnasta entistä parempaa?

Job Description

Etsimme joukkoomme liiketoiminnan kehitysjohtajaa. Haluamme sinut johtoryhmämme jäseneksi toimimaan yrityksemme kasvun ja kansainvälistymiseen tähtäävän toimintamme avainpelaajana. Kasvuyrityksen liiketoiminnan kehittäjänä tehtäväsi on huolehtia siitä, että meillä on tarvittava näkemys asiakkaidemme bisneksestä sekä liiketoimintamallien kehittämisestä. Analysoit trendejä ja poimit niistä oleellisen informaation asiakkaidemme bisneksen kannalta. Uudenlainen ohjelmistoteknologioiden hyödyntäminen on sinulle keskeinen syy tulla meille töihin.

Qualifications

Olemme verkkopalveluiden suunnannäyttäjä, joten odotamme sinullakin olevan jo useamman vuoden näyttöjä tuloksellisesta uuden bisneksen luomisesta. Olet ehkä ollut start upin toimitusjohtaja tai vienyt eteenpäin isomman yrityksen liiketoimintaa. Sinulla on kertynyt kokemusta ROI-laskelmien teosta ja hyödyntämisestä bisneksen kehittämisessä. Olet tottunut keskustelemaan yritysten yksikönvetäjien ja liiketoiminnasta vastaavien henkilöiden kanssa. Olet vahvasti verkostoitunut ja sinulla on teknistä taustaa.

Additional Information

Tarjoamme mahdollisuuden päästä vaikuttamaan bisnekseen sekä luomaan koko alalle uusia toimintamalleja. Seurassamme olet yksi edelläkävijöistä, ja sinulla on rajattomat puitteet kehittää osaamistasi ja oppia uusia asioita. Perusetujen lisäksi tarjoamme muun muassa joogaa, hierojan, pyörämekaanikon, sähköpöydän sekä paljon hauskoja hetkiä kollegoidesi kanssa.

 

Hakuohjeet

Hae tehtävään muutamalla klikkauksella painamalla I'm interested-nappia.


Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä toimitusjohtaja Lars Bieseltä puh. 040 725 0829, lars.biese(at)sc5.io tai myyntijohtaja Timo Aittoniemeltä puh. 040 566 7060, timo.aittoniemi(at)sc5.io.